VIIVOJEN MUSEOSTA JA SEN DEKONSTRUKTIOSTA

Taloustieteen kimpussa, kritiikki mielessään on ahkeroitu kenties aina. Tärkeimpiä kriitikkoja ovat Marx, Keynes, Foucault ja – Kaul. Mainittujen kriitikkojen jäljiltä abstrakti, matemaattiseen logiikkaan pukeutuva talouden teoretisointi on kenties vain vahvistanut asemiaan. Minä tavoittelen liittyä tekstin talousajatusteni kanssa alussa mainitsemaani, nimekkääseen ryhmään. Talouden toisinajattelijoihin. Toivon, että esittämäni perusteella abstrakti moderni talouden kone saataisiin jatkossa vähintäänkin rajaamaan itse itseään, tunnistamaan ulkopuolensa ja oirehtimaan lopustaan. Miksi? Ennen kaikkea siksi, että modernin turpea tyytyminen itsensä kuviin on samaa kuin aiemmin nimeämäni eideettinen sulkeuma, tarkkaan näkemisen tabu, jota keskiverto moderni tieteentekijä ei uneksi kyseenalaistavansa. Miksi pitäisi? Eikö abstrakti ekspressionismi olekaan kuvataiteen ehdoton huippu? Mitä? 60-luvulla koettua? Sittemmin koeteltua ja sellaisenaan ohitettua. Genrepilkkaa ajastaan jälkeen jääneille? Siitä huolimatta taloustiedettä tehdään, ja yleisradiossa uutisina toistellaan, kuvina, joitten tyylillisenä koodina suositaan roiskeita koordinaatistossa. Abstraktin ekspressionismin atk-avusteisia ulostuloja. Viisaitten päitten yhteenlyöty veto, huomisen hinta?

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Tekstin talousvastaus on minun älähdykseni sille institutionaaliselle taloussokeudelle, joka yhä edelleen tänä päivänä ei näe toivotonta köyhyyttä, silmitöntä väkivaltaa tai ihraansa hukkuvaa huonovointista millään lailla abstraktin, matematisoidun viiva-avaruuden liitännäisenä. Eihän näin voi olla, koska teoria on puhdas? Viivat viattomia todisteita ainoastaan ja pelkästään annetusta yhtälöstä. Käytetyn laskukaavan mukaan. Metodin autiossa avaruudessa, josta kukaan ei ole löytänyt orgaanisia aineksia. Vielä. Mutta anna mun yrittää.

Marxin varjossa ahkeroivat aktivistit puristavat kätensä nyrkkiin ja eriöivät rikkaita yksi kerrallaan. Tavoitteena viedä heidän rahansa ja toteuttaa tällä tavoin kansan kapitalismin viisas vastine puhtaan kapitalismin oletetulle kammottavuudelle. Keynes ohjeistaa yhteiskunnallista kontekstia talouden taustalle. Foucault osoittaa tiedon vallaksi ja abstraktin tiedon abstraktiksi vallaksi, joka Foucault’n ällistykseksi toimii ruumiillisessa tilassa, sellaisessa kuin vankila. Panopticon. Nitasha Kaul (2009) taustoittaa ajattelunsa kolonialismin jälkeiseen aikaan, kirjoittamaansa kontekstuaalisen totaliteetin tukeen. Josta hänen mukaansa saatettaisiin nostaa ajassa ja tilassa päteviä ohjeita johtaa sosiaaliseen ehdollistuvaa talouspolitiikkaa. Tarjota poliittisesti argumentoitua talouden politiikan sisältöä tyhjää puhuvan roiskekoordinaatiston tilalle.

Taloustieteen sivussa, taidehistorian puolella Griselda Pollock (2014) vyöryttää leveällä pensselillä kysymyksiä humanististen tieteiden, erityisesti taiteen tutkimuksen ja taidehistorian suunnalta: Miten ja mihin kysymyksiin tulisi tarttua. Pollock on huolestuneena seurannut humanistisen tutkimuksen vähittäistä näivettymistä suoraviivaisen talousohjauksen vallattua yliopistomaailman. Pollock viittaa mm. Gayatri Chakravorty Spivakin työhön, jota myös Kaul (2009) pitää pätevänä vastavoimana kolonialismin jälkeisen maailman sosiaalipoliittiseen täsmähoitoon. Spivakin kautta jäljet johtavat sekä postkolonialistisen että poststrukturalistisen tutkimuksen suuntiin. Talouden tutkimuksen osalta tämä saattaisi tarkoittaa diskursiivisen merkityksellistymisen tutkimista, meganarratiivien riepottelua ja taloustieteen teemapuiston vekkulaa, temppurataa kaikille talouden naurajiksi tahtoville.

Anteeksi lievä mutkien oikominen. Ajattelen huomista varttituntia, kun esitän ajatuksiani nostalgiaradioni mainostamilla Naistutkimuspäivillä 2014. Aihe ja yön pimeys nostavat sekä uniminäni että arkisen kaduntallaajani eloon. On liian paljon tavaraa talossa ja puutarhassa, että se kaikki tähän mahtuisi. Blogia pitää kirjoittaa pitkälle ensi kevään eduskuntavaalien tuolle puolen. Että tämän yön kysymyskasasta tulee edes pinnallisesti puhuttua. Vaikka vain lämpimikseen täällä ulkona, pimeässä ja kylmässä, jossa elävät kuolleet vaeltavat kohti Radiomastojen alustaa.

Tekstien talous tarkoittaa sitä, että käsitteellinen intentionaalisuus puretaan tekstin tilallistumisen ja merkityksellistymisen ehdoille. Kirjoittaminen on paras media kutsua lukija panemaan itsensä alttiiksi ja merkityksellistämään lukemaansa; ruumiillistamaan tekstin taloutta. Blanchot on innoittaja, jota Jacques Derrida lukee teoksessaan Demeure (2002). Ranskankielinen termi demeure viittaa raunioon, asuinpaikkaan, viipyvään ja vähittäin merkityksellistyvään, kuoleman kokemiseen troopin ja figuurin ruumiillistumana, mahdottoman mahdollisuutena. Derrida lukee Maurice Blanchot’n nuoruusmuistoja kuolemankomppanian edessä. Miten Blanchot 50 vuotta tapahtuman jälkeen on eri mies. Ei koskaan enää sama, oman kuolemansa mahdottoman kokemuksen läpi elettyään. Välitön hetki ja hetkellisyyden tapahtuma palaa ja merkityksellistyy ruumiillisena, kuvallisena, ajallistaa ja tilallistaa, nyt 90-luvulla, toisen maailmansodan elettyjä hetkiä, Blanchot’n nuoruudessa. Kokemuksen ajallistuminen ja tilallistuminen on tekstin talouden kysymys sulkeuman, toiston, merkityksellistymisen, kuoleman, mahdottoman ja paluun kysymyksinä. Tekstin talouden kysymys esittää ontisen eron kysymyksen symbolisen ehdottomuutta herjaten. Kysymyksen kysymys kirjoitetaan tekstin talouden kysymyksenä.

Missä symbolinen alkaa ja mitä symbolisen ehdolla oletetaan. Onko symbolinen ennen vai jälkeen kokemuksen. Syntyykö symbolinen kokemuksessa. Miten tähän vaikuttaa elävän ruumiin ehto. Onko abstraktin subjektin ruumis ikuinen. Onko taloustieteessä loppujen lopuksi kyse vain esteettisestä riehumisesta matemaattisten graafien varastossa. Vai kenties vaativasta ja loppuun asti harkitusta tekstin talouden keskusteluttamisesta ennen ensimmäisenkään käyrän piirtämistä illan uutisia kehystämään. Mitkä rituaalit ja initiaatioriitit roikottavat nuorta ja nöyrtyväistä löyhässä liekassaan, nousta ja päteä, vahvistua ja johtaa. Joukkojaan mihin?

Griselda Pollockin pitkä luenta taidehistorian tutkimuksen päivittämisen ja elvyttämisen puolesta pisti ainakin minun vereni kiertämään. Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla kategorisen ajattelu- ja esittämistavan nihkeästä ankeudesta. Mihin kategorioita tarvitaan, jos meillä on jo regression raippa, derivaation dandyt ja vihreää liitutaulupintaa valkean pölyn pirskahdella. Ikkunasta lankeavan kirkaan päivänpaisteen viistossa valossa. Pollock hakee verevyyttä, tuoreutta, tarkkuutta ja yllättävyyttä. Samalla kun historialuentaan automaattisesti oletettu taustatyö näkyy esitettyjen tulkintojen hienovaraisessa tarkkuudessa, tyylille uskollisena. Tekstin talouden kysymyksenä Pollock puoltaa tulkinnassa syntyvää tarkkuutta, tekstin lukemisen intertekstuaalista perinpohjaisuutta. Filmin ja median tutkimuksessa opittua tapaa ajatella tekstiä laajana kirjona erilaisia pintoja ja esittämisen ehtoja, intertekstuaalisuuden ulottamista kauas pois näkyvän piiristä, yhä uusien viitteiden ja merkitysten rihmastoihin.

Lähdekritiikkiä valmisteltuani voin lohduttaa: Representaation filosofia on tullut tänne jäädäkseen. Mutta minun ei liene pakko jättää taloustiedettä sen vangiksi. Voinen käyttää aikani ajallisesti lykkimällä ja tilallisesti siirtelemällä talouden diskursseja tekstin talouden kysymyksiin. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Hyvää yötä!

Kysymykseni ja tekstin talousvastaukseni keskittyy siihen, miten taloustiedettä tehdään; Miten taloudeksi nimettyä teoretisoidaan; Mitä oletetaan samalla, kun teoretisoidaan. Mitä jää ulkopuolelle, että teoria olisi. Mitä teoretisointi talouden aiheesta tarkoittaa, kaiken sen ulkopuolelle jätetyn suhteen. Voiko suhteista, ymmärryksestä tai ulkopuolesta puhua loogisesti puhtaaksi oletetun yhteydessä? Miksi puhdas on puhdasta vain oletuksen varassa?

Keskityn vain muutamaan juttuun, tekstin talouden kysymykseen ja miten se liittyisi talouden tutkimuksen uudelleenjärjestelyyn vaikkapa Suomessa tai EU:ssa tai siellä, missä kukaan mitenkään koskaan milloinkaan ajattelee taloustiedettä perustutkimuksen näkökulmasta. Samalla kerron jatkavani talouden teoretisoinnin dekonstruktiosta myöhemmin tässä blogissa. Pohjustan tekstin talouden kysymystä avaamalla edellä esittämääni väitettä ”taloustiede on viivojen museo” ja ehdotan tapoja tutkia ja uudistaa talouden nimiin tehtävää tutkimusta.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s