Dinosaurukset on museoitu kuviin ja esityksiin. Niiden jäljelle jääneet luut on lajiteltu: tässä lepää T Rex tai joku muu noista hirmuhampaisista maailmanhallitsijoista kauan sitten. Tämä teos on yhden modernin dinosauruksen muistokirjoitus, jota olen täydentänyt jälkikirjoituksilla. Työni kontekstoituu ja risteää käsityksiin taloudesta, joiden kanssa elämme tutkimuksessa, tieteessä, arjessa ja pyhässä. Alussa oli sana, mutta sanan ja todellisuuden alkuperäinen suhde on oletuksen varassa.
Kumpi oli ensin: sana vai puhuja? Haluaisin ajatella, että sana oli ensin, kirjoitettu sana. Kirjoitus ja kirjoittaminen asetettuna tutkimuksen lähtökohdaksi ennen kirjoittajia, ennen tulkkeja.
Lähestyn ajatusta kirjoittamisesta sekä kielen ja sen järjestelmien että laajan tekstikäsityksen ehdoilla. Sanoitan kokemustani, mutta kontekstoin sen talousviitteet teksteihin ilman, että tässä työssä olisi mahdollista pysäyttää tulkinnan tai viitteiden verkostoa. Jätän viitteiden rihmaston vaikuttamaan sellaisena kuin se tietoni ulkopuolella joka tapauksessa vaikuttaa lukijaan ja tulkintaan. Lavennan käsitystäni tekstistä ja naulaan oletukseni seinään: laajan tekstikäsityksen varassa lienee hyödyllistä tutkia myös taloutta. Hyödyllistä siksi, että oletus ulkopuolettomasta vain omaan logiikkaansa suljetusta taloudesta on monin tavoin ongelmallinen. Pidän epäeettisenä talouden sanoittamista tavalla, joka irroittaa sanomisen puhtaaseen logiikkaan. Vastaavasti koen ongelmallisena talouskritiikin perinteisen muodon, joka lähtee edellä mainitun, arjesta piittaamattoman talousajattelun demonisoimisesta. Mielestäni edellinen ei kohtaa jälkimmäistä eikä päinvastoin ilman, että edellinen kirjataan antiteesiksi jälkimmäiselle. Taloudelle on löydettävä uusia ulostulon kanavia ajattelun, kirjoittamisen ja opettamisen tarpeisiin. Taloudelle sietää raivata tilaa myös kysymyksenä, jonka kautta itse mikään tieteenala on vain ja ainoastaan uusiutumiskelpoinen: ehkä upoksissa omaan sokeuteensa, mykkyyteensä tai tunteettomuuteensa, mutta silti vielä voimissaan piirtää tuo hurmaava kiemura pienellä pisteellä työnsä suureksi välimerkiksi. Kysyisitkö seuraavassa taloustutkimuksessasi, mikä on kysymyksen kysymys?
Tässä luvussa aiheeni on kahden tieteenalan halkeamaan rakentamani talo, toisen talouskirjani asumus, jolle havaittavan hahmon esittäminen tai esittämisen ehtojen luenta on teokseni kysymys. Ajattelen tieteenaloja instituutioina, jonkinlaisina siirtolohkareina, jotka nyt sattuvat kiikkumaan vaarallisen näköisinä ties missä, minne ovat aikojen saatossa siirtyneet. Halkeamani, rakennuspaikkani, tuossa lohkareitten välissä heittyy katkoksen yli, eikä tarjoa aineelliselle perustukselle kummoistakaan mahdollisuutta. Silti pidän tavoitteestani kiinni rakentaa taloni tuuleen, pilvilinnaksi pimeän ylle. Jos maltat luopua havainnon ikeestä ja katsella sielusi silmillä, voit avata seuraavan luvun ja perehtyä tekstin tapaamisen ja kirjoittamisen mahdollisuusehtojen tieteeseen, kauniin kirjoittamisen tutkimukseen siitä mahdottoman päästä: miten nostaa laajan tekstikäsityksen varassa ymmärrettävän piiriin mahtava ja tarkasti sukupuolittuneen alkuperänsä peittänyt tieteen moderni mörkö. Tällä kaikella on kaikenlaisia seurauksia, mutta palataan niihin myöhemmin.
Tervetuloa matkalle, se alkaa nyt.
kuvalähde: Anu Lahtisen valokuva Historiantutkimuksen etiikka (2017) -teoksen sivulta
valerionkorva 
Kannustan ehdoitta rakentamaan talo(utt)asi halkeamaan. Perustuksia tarvitaan vain Newtonin omenan päähänsä saaneille taloustieteilijöille. Tiedeyhteisö kaipaa tieteen näköistä tutkimusta. Runoilija rakentaa kallionhalkeamaan tai taivaankannen viiltoon. Taivaankannen takana painovoima on kumoutunut mutta taloustieteilijät kiinnittävät oman perustansa betoniankkureilla Telluksen peruskallioon. He eivät pääse siitä eteenpäin, koska eteenpäin menoa varten on nostettava välillä ainakin toinen jalka maasta. On osattava lentää. Talo(ude)nrakentaja leijuu tilojen ja avaruuksien painottomuudessa ja tietää, että perustuksella ei ole enää virkaa. Viroilla sementoidaan ajatukset betonikahleiksi jalkoihin odottamaan uutta vedenpaisumusta ilmastonmuutoksen ikeessä vaikka päästökaupalla taloustieteilijä lupasi pitää vedenpaisumuksen loitolla. Talo(ude)nrakentaja tietää, että T Rex vaihtaa kameleontinlailla väriä eikä ole vihreä kuin puoluetoveriensa neonloisteessa.
LikeLiked by 1 person