TALOUDEN OPILLISEN TILAN JA AJAN LYHYT HISTORIA

Länsimaisen markkinatalouden järjestys on syytä lukea sekä ajan että tilan historiaan varsinkin siellä, missä ympäristökysymykset, ilmastonmuutos tai ihan vaan yhdenvertaisuuden käsitteet askarruttavat mieltä. Hahmottamalla ajan ja tilan tapaa sekä piiloutua että kannatella länsimaisen ajattelun aparaattia on huomattavasti helpompaa lähteä lentämään tekstin matolla. Matkailu avartaa ja matolla lentäminen virkistää ihan uusilla tavoilla, ekologisesti ensimmäisessä luokassa.

Ajan tilallistuminen on läntisestä näkökulmasta luonteva toimenpide. Itseään monistava ja kaikkialle laajentava olemisen imperatiivi nielee sisäänsä itselle tutut aiheet, ilmiöt ja kysymykset. Turvallisuuden nimiin kaiken itselle läheisen tulee paitsi näyttää myös tuntua tutulta. Toiselle kuuluva on toissijaista, koska itse en omassa kaikkivaltiudessani voi toista tuntea?

Talouden nykyisin tunnettujen muotojen, kansainvälisen pankkijärjestelmän, rahamarkkinoiden ja globaalin hyväksikäytön kirjavien kasvojen kehyksestä löytyvät historialliset jatkumot, joiden varassa Euraasian ensisijaisuus on jo varhain nostanut länsimaisen ajattelun perinteen yli muiden. Sen varassa tätäkin teosta kirjoitetaan vaikkakin tekstiä tunnistelevaan ja itsestäänselviksi kivettyneitä käsitysrakennelmia purkavaan suuntaan.

Politiikan historian kirjastosta löysin geopolitiikan käsitteen ja sen tuoreen tulkitsijan John Agnewn, jonka teoksen Sami Moisio tiivistää länsimaistumisen prosessin, miehisen katseen ja näistä  näkökulmista hahmotetun kartografisen tilan käsitteillä. Globaalin vision mahdollistivat renessanssin aikana kehittyneet kartografiset tekniikat. Ajan tilallistuminen länsimaisesta näkökulmasta vakiintui luontevaksi toimenpiteeksi: karttaan piirretty on alusta asti edustanut järjestystä, maskuliinisuutta, kartoittamaton valkea alue feminiinistä, kaaosta, järjestäytymätöntä. Tällä tavalla siirtomaavallan kartanpiirtäjät siirsivät Euroopan kaikkialle: valkoisen järjestyksen omiin nimiinsä ottaneen katseen historiaan. Kehittymättömään paikkaan matkustettaessa siirryttiin Euroopan omaan historiaan.

Talouden tilinpito seuraa omia lakejaan. Vielä 2000-luvulla Helsingin yliopistossa talous hahmottuu yksityisen, julkisen ja kotitalouksien sektoreina. Opiskelijan ajasta valtaosan nielee metodiseen ylivoimaan vihkiytyminen: siirtämällä omat ajatukseni syrjään etenen kohti perimmäistä, oikeaa ja kyseenalaistamatonta, loogista avaruutta, jossa mikään ei ajatteluani enää häiritse? Tällä tavalla taloutta opiskellessaan parikymppinen ihminen ei kenties tule ajatelleeksi, että opin auvosta puuttuu kokonaan vaikkapa ekosysteemin käsite. Talouden hahmon saaneet ja sellaisiksi nimetyt kolme sektoria näyttäytyvät nekin vain abstraktioina, ilman sen hankalampia muoto- tai muita viitteitä. Puhumattakaan siitä, miten yksinkertaista on kirjoittaa vain kaksikerroksista käsitejärjestelmää, jonka sisään koko talouspolitiikka voidaan sen jälkeen sulkea? Kirjoittaminen on helppoa, kuka tahansa sen osaa?

Historiallisesti edellisestä on seurannut, että talous on sen opillisessa kuosissaan loogikon katseen sitomaa vaihdannan historiaa. Kaupankäynnin tehokkuuteen liittyvät tutkimuksen vuot ovat nielleet talouden nimiin kaikkea vastaantulevaa jo jonkin aikaa. Tästä saattaa seurata nopeastikin, että talous näyttäytyy tavoittamattomana voimana. Talouden kysyntään, tarjontaan ja tästä välistä hintansa löytävään kuvioon vannotaan päivittäin. Jumalan kuoltua taloudesta on kasvanut nykyajan kaikkivalta, jota sen nimekkäimmätkään kriitikot eivät ole saaneet juuri muuksi muutettua. Teorian rakentamisen tarvekaluiksi teollistumisen myötä vakiintunut kielenkäyttö ja alan käsitteellinen niukkuus ovat tarkoittaneet sitä, että logiikan talo on noussut kuin itsestään talouden kodiksi, ilmalaivaksi, josta käsin kaikki näyttäytyy hallittuna, vallattuna, omana, itsenä, luonnollisena ja välttämättömänä. Kas mikäpä sen mallikkaampaa hallintaa kuin tarjota skaalassa jokaiselle sitä, mikä jokaisen on: tulonjaosta on typistynyt demokratiakoneen suoltama vastine sille, mikä logiikan puolella näyttäytyy määrältään mittaamattomana.

Logiikka on logiikkaa eikä sen ote todellisuudesta ole koskaan ollut vaivaton. Talouden historia sen opillisessa koodissa kilpistyy logiikkaan pesiytyvän ja pesästään vain vastentahtoisesti lähtevän subjektin kysymykseen. Talouden tutkimus laajan tekstikäsityksen kontekstissa lähtee liikkeelle tuon subjektin hautajaisista. Kuolleen subjektin valvojaisissa muistelu on ohjelmassa ensimmäisenä. Varallisuudeksi nimetty hyvä tai yltäkylläisyydeksi ymmärretty toiminnan tavoite ovat sitoneet itseensä tutkimusalan ja sen kehittämät lähestymisen tavat, joissa peräseinänä on koskematon, tavoittamaton ja moitteeton: looginen avaruus, jota vasten viivat piirretään. Kaikki huomio on viivoissa, niiden muodoissa ja kauneudessa: hus pois taidehistorian tai kirjoituksen ensisijaisuuden viivat tilallistava ja niitä vain konteksteissaan arvioiva tutkimus.

Lähteet:

Agnew, John A. (1998). Geopolitics: re-visioning world politics. Routledge, London.

Moisio, Sami (2001). Synnystä häpeän kautta uudelleenpolitisoitumiseen: Viisi näkökulmaa geopolitiikkaan. Tieteessä tapahtuu Vol 19 Nro 4 https://journal.fi/tt/article/view/57994/19718 (21.10.2017).

Advertisements